5. helmikuuta 2019

Erikoisammattitutkinto

Heidillä alkoi helmikuun alusta opinnot erikoisammattitutkinnon parissa.
Virallisesti tuo tutkinto on nimeltään kipupotilaan toimintakyvyn edistämisen erikoisammattitutkinto ja se kestää noin syksyyn saakka.

Opintojen aikana perehdytään syvällisemmin kivun fysiologiaan, kiputyyppeihin ja erilaisiin kivunhoidon menetelmiin.
Ensimmäinen kouluviikonloppu piti sisällään kivun fysiologian lisäksi tens- ja ultraäänihoidot, sekä kinesioteippausta laajemmin.
Tens-laite on Heidille tulossa jossain vaiheessa kevään aikana, mutta ultraäänilaitetta ei ole tulossa. Kinesioteippauksia tehdään hierontojen yhteydessä tai tarvittaessa ihan omana käyntinään.

Opintojen aikana opetellaan edellä mainittujen lisäksi mm. triggerhierontaa, purentalihashierontaa (myös suun sisäpuolelta), fasciahierontaa, lihasenergiatekniikoita, sekä länsimaista akupunktiota eli kuivaneulausta.
Vaikka nämä ovat ihmispuolen opintoja niin Heidi saa näistä ammennettua myös koirapuolelle ymmärrystä ja osaamista kivun hoitoon liittyen ja näin myös koirien hoitamiseen tulee uutta ulottuvuutta.

HeiDog Oy:n facebooksivulta löytyy ajantasaisin tieto siitä mitä milloinkin on opeteltu ja milloin mitäkin hoitoa on valikoimassa. Opintojen edetessä palveluja lisäillään myös ajanvarauskalenteriin.

Mukavaa lopputalvea meidän vanhoille ja uusille asiakkaille!